Olen 43-vuotias taiteilija Eeva Mölkänen. Lempinimeni on Eepu, josta syntyi kotisivujeni nimi. Olen syntynyt ja asunut Pohjois-Norjassa. Lapsuuden kotini sijaitsi pienellä saarella. Saaresta ja ihmisistä on jäänyt paljon hyviä muistoja, päällimäisenä ihmisten yhteisöllisyys ja karu luonto. Muutin perheeni mukana Pohjois-Savoon jossa asun edelleen.
Mahdollistan iloa ja voimaa taiteen avulla eri ikäisille osallistujille. Olen vuosien varrella saanut nähdä, millaisia positiivisia vaikutuksia luovalla taidetoiminnalla voi olla ihmisten elämässä. Nautin luovuuden hyödyntämisestä monessa asiassa. Taidetyöskentelyssä voidaan kuvien kautta sanoittaa paljon erilaisia asioita ja omaa elämää. Taiteen avulla voidaan luoda myös siltoja ihmisten välille. Taidetyöskentely on hyvä tapa aloittaa uuden suunnittelua, ryhmäytyä uusien ihmisten parissa tai vahvistaa erilaisia asioita vaikka työpaikalla tiimissä.
Kuuntelen herkällä korvalla tilaajan toiveita. Suunnittelen taidetoiminnan osallistujien toiveita huomioiden. Taidetoiminta muokkautuu aina yksilön tai ryhmän itsensä näköiseksi mukavaksi tekemiseksi. Taidetoiminnan positiivisia vaikutuksia ja asiakastyytyväisyyttä voidaan arvioida erilaisilla tyytyväiskyselyillä. Tällä pyritään saavuttamaan asetetut tavoitteet taidetoiminnalle. Vaikka toiminta on rentoa ja luovaa, silti toiminta nojaa hyvin suunniteltuun taidetoimintaan ja sille asetettuihin tavoitteisiin.
Kuvataiteilijaksi valmistuin vuonna 2019 kuvataidekoulu Alfasta. Olen osallistunut useisiin yhteisnäyttelyihin teoksillani vuodesta 2008 lähtien, ja ensimmäisen oman taidenäyttelyn pidin Suonenjoen Kellarikalleriassa vuonna 2013 (Haaveista totta). Seuraava yksityisnäyttelyni on joulukuussa 2023 Kuopiossa. Olen tehnyt niin tilaustöitä kuin näyttelyteoksia sekä julkisia maalauksia. Julkista taidetta olen tehnyt Kuopion yliopistollisen sairaalan lasten neurologian yksikön A1- käytävälle. Lapsi- ja liikunta-aiheisten seinämaalauksien kokonaisuus pitää sisällään 18 seinämaalauskuvaa.
Maalaaminen on keskeinen osa taiteilijuuttani. Olen taiteentekijänä utelias kokeilemaan erilaisia tekniikoita ja yhdistelemään niitä. Käytän teoksissa usein symboliikkaa, fantasiaa, mielikuvitusta sekä tarinallisuutta. Rakastan eri värejä. Pelkkä väri voi olla toisinaan juuri se mikä inspiroi minua ja antaa suunnan uudelle teokselle. Taiteen tekeminen minulle yksi tapa käsitellä, sanoittaa erilaisia asioita, tapahtumia ja ilmiöitä. Maalaaminen on minulle rentouttavaa omaa aikaa ja antaa hyvää energiaa arkeen.
Olisi ihanaa, jos voisin luoda taidetta, joka koskettaa katsojaa jollakin tavalla. En halua sanoittaa liikaa teoksien aiheita. Katsojalla on vapaus nähdä ja kokea luotu teos siinä hetkessä omalla tavallaan. Ideoita teoksiin ja projekteihin saan arkielämästä ympärillä, valokuvaamisesta, tunteita herättävistä tapahtumista, erilaisista ilmiöistä, matkoilta ja mielenkiintoisista ihmisistä. Haluan kehittyä taiteilijana. En ole valmis, opin koko ajan uutta ja omaa kehitystä on mielenkiintoista seurata. Luon omaa taidetta mikä tuntuu hyvälle ja omalle.
Elämässä pitää olla haaveita ja unelmia, joita tavoitella. Haluan mahdollistaa ihmisille erilaisilla taidepalveluilla iloa omaan elämään. Matkalle mukaan tarvitaan paljon työtä, sinnikkyyttä ja onnea.Tie on edessä ja matka on alkanut. Kuljethan mukanani, kiitos ❤