Esittely
Luovuuden ja yhteisöllisyyden edistäjä – Eepu
Eepu on soveltavan taiteen yritys, jonka ytimessä on luovuuden ja yhteisöllisyyden vahvistaminen. Toimintani elää ajassa ja paikassa: se voi olla seinämaalaus sairaalan käytävällä, kuvitustyö arjen oivalluksiin tai taidepaja, jossa kuka tahansa voi löytää itsestään taiteilijan. Suunnittelen ja toteutan sekä julkisia että puolijulkisia seinämaalauksia, jotka tuovat iloa ja väriä erityisesti hoito- ja sairaalaympäristöihin – teoksia, jotka eivät vain kaunista tiloja, vaan myös tukevat hyvinvointia ja viihtyvyyttä.
Olen ollut mukana monissa yhteisnäyttelyissä vuodesta 2008 lähtien. Kokemukseeni kuuluu tilaustöitä, näyttelyteoksia sekä värikkäitä ja monipuolisaiheisia seinämaalauksia. Esimerkiksi Kuopion yliopistollisen sairaalan lasten neurologian yksikkö sai minulta lapsiin ja liikuntaan liittyvän kokonaisuuden, jossa on 18 seinämaalausta. Vuosina 2023–2025 toteutin lisäksi kaksi osaa kattavat seinämaalauskokonaisuudet Pohjois-Savon hyvinvointialueen Alavan sairaalaan.
Soveltavan taiteen yrittäjyys ja työpajat
Toimin luovana yrittäjänä soveltavan taiteen kentällä, painottuen erityisesti sote-alalle. Tarjoan työpajoja, työhyvinvointitoimintaa sekä kursseja, jotka rohkaisevat jokaista löytämään oman ainutlaatuisen polkunsa taiteen maailmassa. Taiteilijana ja ohjaajana uskon, että kohtaamiset asiakkaiden, työyhteisöjen ja osallistujien kanssa antavat jokaiselle teokselle erityisen merkityksen ja elämän.
Tarinallisuus, symboliikka ja uteliaisuus
Pyrin luomaan taidetta, joka koskettaa ja puhuttelee katsojaa. Taiteentekijänä olen utelias kokeilemaan erilaisia tekniikoita ja yhdistän niitä luodakseni ainutlaatuisia, tarinallisia teoksia. Taiteen tekeminen on minulle tapa käsitellä ja sanoittaa monenlaisia ilmiöitä. Käytän runsaasti symboliikkaa, fantasiaa ja mielikuvitusta rikastuttamaan teosten ilmaisua. Haluan, että jokainen teos kertoo oman tarinansa.
Näyttelyt ja tapahtumat
Tervetuloa tutustumaan vireillä oleviin näyttelyihini, joissa esittelen uusimpia teoksiani ja taiteellista kehitystäni. Näyttelyt tarjoavat mahdollisuuden nähdä, kuinka eri tekniikat ja ilmaisutavat yhdistyvät luomaan tarinallisia ja symboliikkarikkaita kokonaisuuksia. Voit seurata tulevia näyttelyitä ja tapahtumia verkkosivustoni valikosta Taidenäyttelyt tai Tapahtumakalenterista!
Usko unelmiin
Uskon vahvasti omien unelmien tavoittelun voimaan. Olen valmis panostamaan työhöni, olemaan sinnikäs ja tekemään matkaa yhdessä teidän kanssanne. Taide voi avata ovia uusiin mahdollisuuksiin ja ajattelutapoihin – auttaa meitä löytämään uusia puolia itsestämme ja ympäröivästä maailmasta. Tule mukaan luomaan yhdessä kauniimpaa maailmaa taiteen avulla!
Yhteistyöhön ja yhteydenottoon
Jos sinua puhuttelee taide hoivan ja hyvinvoinnin tukena, otathan rohkeasti yhteyttä – keskustellaan, kuinka voimme yhdessä luoda jotain ainutlaatuista ja merkityksellistä. Olen tällä hetkellä kesälomalla, mutta avoin uusille yhteistyöajatuksille ja osa-aikaisille poluille elokuusta 2025 alkaen.
Tutustu taustaani ja osaamiseeni ansioluettelossani tämän linkin kautta
Luovuutta, väriä ja yhteisöllisyyttä – niistä syntyy Eepu. Tehdään yhdessä arjesta hieman kauniimpi.
Kuvaaja: Henriikka Huittinen / Studio ADLV
