Luova tyhy-toiminta

Inspiraatiota ja iloa työyhteisölle

Tilaa luova tyhy-hetki ja kutsu työntekijäsi mukaan taiteen pariin!

Olen Eeva Mölkänen ja tarjoan työhyvinvointia edistävää taidetoimintaa työssäkäyville aikuisille. Taidetoiminnassani käytän ratkaisukeskeisiä taideterapeuttisia työmenetelmiä, joilla voidaan herätellä luovuutta ja uskallusta ilmaista asioita kuvien kautta. Voimme maalata vesiväreillä, askarrella, piirtää, taiteilla musiikin mukana tai yhdistellä eri taidetekniikoita toiveidenne mukaan.

Valmistan kaiken tarvittavan taidehetkeä varten. Taidehetkissä työntekijät voivat rentoutua ja virkistyä. Mielekäs ja hauska toiminta lisää yhteisöllisyyttä ja positiivisia kokemuksia. Voimme keskustella taiteilun lomassa tai keskittyä yksilölliseen taidetyöskentelyyn. Taidetoiminnan tavoitteena on kokeilla luovaa taiteilua yhdessä ja vahvistaa itseilmaisua sekä osallistujien omia voimavaroja.

Taidehetkissä ei arvostella teoksia, vaan keskitytään tekemisen prosessiin. Osallistujat saavat tarvikkeet taidehetkeen, joten mitään ei tarvitse hankkia, eikä aikaisempaa taidekokemusta tarvita. Valmistuneen teoksen saa mukaansa.

Hinta ja toimintaohjeet palvelun tilaamiseen

Hinta sisältävää suunnittelutyön, taidetarvikehankinnat, alkuvalmistelut, laadukkaat taidetarvikkeet ja taideohjauksen sekä taidetilan loppusiistimisen.

Ryhmäkoko 2-10

Hinta 720 €
(sis.alv 25,5%)
Taideohjauksen kesto
1- 3 h toiveenne mukaan

Ryhmäkoko voi olla 2-10 henkilöä ja hinta pysyy samana. Taideohjauksen pituus voi olla 1-3 tuntia, ja hinta on tässäkin tapauksessa sama.

Premium-vaihtoehto Premium-vaihtoehdossa käytetään kalliimpia ja laadukkaampia tarvikkeita täysin räätälöityjen elämysten takaamiseksi. Kysy tarjous tästä erikseen.

Palvelun tilaaminen Jos haluat tilata taidehetken, ota yhteyttä sähköpostitse tai yhteydenottolomakkelinkin kautta. Kirjoita viestiin yrityksesi nimi ja ajankohtatoive. Otan sinuun yhteyttä kartoittaakseni tarkemmin tarpeitanne ja toiveitanne.

Saat taidepalvelusta kirjallisen sopimuksen. Vahvista taidepalveluita koskevan kirjallinen sopimus sähköpostihyväksynnällä, skannaamalla allekirjoituksesi tai sähköisellä allekirjoituksella.

Paikka: Paikan päällä järjestettävä taideohjaus järjestetään lähtökohtaisesti osoitteessa: Vanhamäki, Vanhamäentie 122, 77600 Suonenjoki Huoneessa: 118

Scroll to Top